Esittely

Esittely


Olen Sanna Pietikäinen ja asun Siilinjärvellä. Koirat ovat kuuluneet elämääni aina ja viimeiset 15 vuotta myös työni puolesta. En osaisi olla ilman, että joku koirakaveri kulkisi vierellä.

Olen Kennelliiton sekä Suomen bordercolliet ja australiankelpiet ry:n jäsen. Olen käynyt kasvattajan ja jalostusneuvojan peruskurssit. Kennelnimi Divaisan minulle on myönnetty v. 2016.

Diva on minun ensimmäinen narttu, aiemmin minulla on aina ollut uroksia. Koirat ovat meillä aina ensisijaisesti perheenjäseniä, ne ovat aina eläneet perheemme arjessa ja reissuilla mukana.


Harrastukset

Harrastan tokoa ja metsäjälkeä. BH- koe on suoritettu Divan kanssa ja viestiä on tehty omatoimisesti.  Näyttelyissäkin käydään välillä pyörähtämässä.

Miksi bordercollie?

Meillä on kotona aina ollut koira. Alkuun isälläni oli metsästyskoiria ja rakkaus koiriin alkoi varmaan meidän ihanasta ajokoirasta, Pimusta. Ensimmäinen oma koirani oli belgianpaimenkoira groenendael, Dino s. 1985. Sen kanssa harjoiteltiin kaikkea, mitä oman koiran pitämiseen ja koulutukseen tulee. Myöhemmin, kun asuin jo mieheni kanssa ja koiran hankinta tuli ajankohtaiseksi, mieheni ei halunnut belggaria ja ehdottikin cockerspanielia, joka olisi vähän pienempi. Halusin PK- rotuisen koiran ja ehdotin kompromissirotuna bordercollieta. Ja näin sitten perheeseemme muutti ensimmäinen bordercollie vuonna 2002.  Ja nyt ei pysty enää vaihtamaan !

Tutustu rotuun https://www.sbcak.fi/

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita